keskiviikko 20. elokuuta 2014

Puhalluksella nurin

Pihalta löytyi alkuviikosta muutama sieni, jollaisia ei ole ennen nähty. Muoto oli varsin hento ja puhaltaessa sieni meni kumoon. Otin pari kuvaa ja tästä vahingossa-muokkauksesta paljastui sienen varsin kauniit heltat.Tämä kuva ehkä kannattaa klikata suuremmaksi.

Laitan vielä "oikean" kuvan sienestä.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Aamu-usvaa Torronsuolla

Aamu-usvaa Torronsuon kansallispuistossa Kiljamon lintutornista kuvattuna eilen aamulla.

lauantai 31. toukokuuta 2014

Vuohenjuuri

Kevättyöt puutarhassa etenevät hyvää vauhtia ja aurinkoa säätiedotuksen mukaan on luvassa runsain mitoin ensi viikolla. Tässä esimakua väristä.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Tassut vedessä taas

klikkaa kuva suuremmaksi
Jäät lähtivät Pyhärvestä ja tässä kevään ensimmäinen tassujen kastaminen Vekkilän rannassa. Eilen oli järvessä vielä jääpeite. Talviturkkia ei heitetty järveen vielä tänään.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Metsähanhien ylilento

 klikkaa kuvat suuremmaksi

Yks kaks ne ilmestyivät taivaalle, mitään ei ääntä ei kuulunut. Hanhia oli n. 50-60 ja kuvasin ne tänään Jokioisilla Latovainiossa. Tarkemmin en tiedä lajista, mutta valkoposkihanhia ne eivät vissiin kuitenkaan ole. Hakivat selkeästi levähdyspaikkaa kun kaartelivat kuin etsien jotain.
edit: Lintukirjan mukaan ovatkin ilmeisesti metsähanhia. Korjaa, jos olen väärässä.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Ympäristö

klikkaa kuva suuremmaksi
Haasteen aiheena on ympäristö. Pyhäjärvemme kuuluu tärkeänä osa-alueena ympäristöömme. Siellä käydään porukalla uimassa, kävelemässä rannalla, kalassa tai muuten vaan ajelemassa huviajelulla pikkuprutkulla eväät mukana. Kuva on otettu syksyn viimeisellä uimareissulla, kun Aku halusi vielä tassunsa ja turkkinsa kastella.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Jääperhosia

Tammelan Pyhäjärvellä oli eilen jääperhosia ilta-auringon laskiessa. Ei ollut tietenkään kameraa mukana, tämä on kuvattu Lumia 920:lla. Talven taidetta.